Varustelista
Mitä mukaan retkelle ja leirille?
Pakkaa kaikki tavarasi rinkkaan tai isoon reppuun, jota on hyvä kantaa selässä. Älä ota mukaan irtopusseja nyssäköitä käsiin kannettavaksi. Muista pakata tavaraa mukaan vain sen verran, että jaksat itse kantaa omat tavarasi (rinkka ei saa painaa pitkillä matkoilla missään nimessä 1/3 enempää omasta painostasi).
Pakkaa tavarat muovipusseihin, jotteivat ne kastu. Muovipussit helpottavat myös tavaroiden löytämistä ja niiden ottamista yöpymispaikkaan. Lisäksi kannattaa pakata samanlaisia vaatteita omaan muovipussiin (paidat, alusvaatteet, pitkän vaatteet, sadekamat, saunakamat..) Retkillä ja leireillä ollaan paljon ulkona, joten älä ota mukaan parhaimpia vaatteitasi, vaan ne, joilla voi huoletta juosta ja ryömiä maassa. Nimikoi kaikki vaatteesi!
HUOM! Huoltaja valvoo repun pakkaamista, mutta varsinaisen pakkaamisen suorittaa aina partiolainen itse.
* merkityt varusteet ovat suosituksia, ilmankin näitä myös pärjää perusretkellä
Nämä käytännössä kesävarustuksena ja suurin osa myös talvivarustuksena.
Nämä perusleirivarustuken lisäksi.
Kiinnitä maakuualusta ja makuupussi rinkan ulkopuolelle (makuupussi rinkan sisälle vain, jos se mahtuu muiden tavaroiden jälkeen). Pakkaa rinkasta ennemmin pitkulainen kuin leveä ja sijoita painavat tavarat lähelle selkää. Pakkaa kaikki pikkutavarat sivu- ja päälitaskuihin. Rinkan alataskuun kannattaa pakata kengät.
Sijoita vaatteet ja muut tavarat rinkan sisälle siinä järjestyksessä kun tulet niitä tarvitsemaa perillä. Jos on ilta, tarvitset luultavasti pian yöpukua. Jos on talvi ja kylmä, jätä pitkiä vaatteita päällimmäiseksi. Ruokailuvälineet kannattaa aina jättää päällimmäiseksi. Nimikoi vaatteiden lisäksi muutkin tavarasi!
Rinkan oikein säätäminen on onnistuneen matkan tae. Paino pitää saada jakautumaan tasaisesti lantiolle ja hartioille. Säädä kantolaite oikein eli niin, että rinkka ei roiku takapuolesi päällä vaan, että lonkkaluusi jää vyötärölle tulevan vyön keskikohtaan. Lapsille ja naisille myydään rinkkoja lyhyemmällä kantalaitteella. Mitä lähempänä rinkka on vartaloasi, sitä helpompaa sen kantaminen on. Olkainten ja selkäsi väliin tulisi mahtua kaksi sormea, kun rinkka on täynnä. Käytä molempia rinkan vöitä kiinni kävellessäsi.