Yhteinen talvileiri Soisalon Samoajien kanssa starttasi 27.3 klo. 18 Joroisten Kerisalonkylän seurapirtti. Kun kaikki leiriläiset olivat saapuneet paikalle, nostettiin lippu salkoon ja leiri avattiin. Alkuun käytiin leirin sääntöjä ja turvallisuusohjeita läpi. Tämän jälkeen oli aika pystyttää teltat, kaksi puolijoukkue telttaa kohosi seurapirtin pihapiiriin. Telttojen pystytyksen jälkeen oli aika jakaa nukkujat telttoihin ja iltapalan äärellä jakaa kipinämikko vuorot. Iltapalan jälkeen laitettiin nukkumapaikat valmiiksi ja vapaata aikaa. Klo. 22.00 seurapirtti hiljeni nukkuman.
Lauantai aamuna ensimmäiset heräilivät jo kuuden jälkeen. Aamupalan jälkeen kokoonnuimme yhteiseen lipunnostoon ja kävimme päivän ohjelmaa läpi. Tarpoajat ja samoajat lähtivät omaan ohjelmaan ja sudenpennut ja seikkailija omaansa. Aamupäivän aikana myös päiväleiriläiset ja perhepartiolaiset liittyivät mukaan leirille.
Ohjelmassa oli muun muassa suohon laulantaa, Lemminkäisen puukon ja kirveenheittoa, Antero Vipusen arvoituksia, Hiiden hirvi palloilua, Kalevan kokkolintujen rakentelu ja kisailu sekä Pohjolan pidot.
Lauantai ilta huipentui iltanuotioon ja Kalevala teemaisiin esityksiin. Illan pimetessä tarpojat lähtivät vielä kartanhaku matkalle.
Sunnuntaina 29.3. Oli vuorossa leirin purku, köydenvetoa ja lipunryöstö. Leiri päättyi yhteiseen brunssiin ja lipun laskuun!
Vaikka meillä talvileiri olikin, lunta ei hirveästi ollut, mutta sehän ei menoa haitannut. Lumen vähyydestä huolimetta, osa porukasta pääsi hiihtämään!




